Kysyimme brooklynilaisilta ystäviltämme, missä meidän kannattaisi vielä käydä kun kerrankin olemme täällä pidempään. He miettivät pitkään ja hartaasti eri nähtävyyksiä ja retkikohteita ja tulivat lopulta siihen tulokseen, että meidän tulisi nähdä teollisuuskaupunki Paterson. Olemmehan itse vieneet F:n hänen Suomessa asuessaan Tampereelle ja F piti Patersonia vähän Tamperetta vastaavana kaupunkina. Mikäs siinä, Paterson sijaitsee New Jerseyn osavaltiossa hieman alle tunnin matkan päässä Penn Stationilta. Ei kun matkaan!
Ja millainen paikka se olikaan. Keskeisin nähtävyys kyseisessä kaupungissa on valtava vesiputous, joka on tietenkin padottu teollisuuskäyttöön. Itse kaupunki on rakennettu Lenape-intiaanien alun perin asuttamille maille ja kyseiset intiaanit kuulemma tulevat yhä vuosittain rukoilemaan pyhänä pitämälleen vesiputoukselle. Vesi on valunut putouksesta jo 13 000 vuoden ajan ja korkeat kalliot putouksella ovat miljoonia vuosia vanhoja, kuulemma osa entistä pangaia-mannerta. Tuollaisissa paikoissa tulee aina jotenkin harras olo.
Kaupungin on perustanut Alexander Hamilton, joka myös valjasti joen käyttöönsä. Vesi ohjattiin eräänlaista mutkittelevaa kanavaa pitkin alas kaupungille ja useiden tehtaiden läpi niin, että ne kaikki saivat vedestä käyttövoimansa. Kaupunki tuli tunnetuksi silkin ja myöhemmin puuvillan valmistamisesta, mutta myös erilaisista koneistaan. Muun muassa ensimmäinen sukellusvene (tai yksi ensimmäisistä) rakennettiin tässä kaupungissa, samoin Amerikassa kulkeneet junat.
Nyt Patersonin vesiputous on kansallispuistokäytössä ja me pääsimme oikein yksityiselle opaskierrokselle, kun muitakaan ei paikalle ilmaantunut kierroksen alkuun mennessä. Opas esitteli innoissaan tätä hienoa pyhää maata, joka oli mahtavasti otettu teollisuuden käyttöön. Toki pienenä varjona kaiken loistokkuuden yllä oli, että silloin 1800-luvulla käytettiin lapsityövoimaa ja tehtiin 13-tuntisia päiviä ja palkkaakin sai vain kaksi dollaria viikossa. Mutta sitten tuli silkkilakko vuonna 1913 ja ilmeisesti se sitten myös toi työntekijöille lisää oikeuksia. Ostin infokeskuksen kaupasta mielenkiintoisen kirjan Yhdysvaltojen työväenliikkeen historiasta, jossa siis Patersonilla on ilmeisesti osansa.
Kokonaisuudessaan kaupunki oli aika rähjäisen oloinen, mutta sentään ihan oikea keskusta löytyi. Kävimme paikallisessa dinerissakin kahvilla, ja se vasta oli elämys kun yritin espanjankieliselle tarjoilijalle kertoa, etten voi syödä kananmunaa koska Vilperi on allerginen, eli onkohan noissa pannukakuissa munaa vai ei? Onko leivottu munalla? Onko ainesosana munaa? Haluaisin pannukakkuja mutta en saa syödä munaa vauvan takia. Toinenkin tarjoilija saapui paikalle, koska tämä ensimmäinen tarjoilija ei puhunut oikeasti sanaakaan englantia. Toinen tarjoilija ymmärsi yskän (omasta mielestään) ja huikkasi espanjaksi kokille jotain. Kokki vastasi iloisena, että onnistuu! Ja mitä pöytään sitten tuli? Pannukakku, jonka SISÄÄN oli paistettu muna! Se tuotiin minun eteeni iloisena, kun oli onnistuttu tällainen vähän erikoisempikin tilaus toteuttamaan! Ja jätemyllyksi itseään kutsuva Julle sen lopulta sitten tuhosi, ja minä ahmin puolet Jullen varta vasten itselleen tilaamasta juustoviineristä…
Tänään olen paljon miettinyt, kuinka paljon tästä maasta pidän. Can do -asenne ei ole mikään vitsi, vaan täällä oikeasti katsotaan eteenpäin ja uskotaan mahdollisuuksiin. Toisaalta näin eurooppalaisena ei voi kuin pyöritellä päätään surullisena toimittajien pidätyksille, ympäristöviranomaisen vaientamiselle ja muille vastaaville viime päivien uutisille. Ensimmäistä kertaa ikinä on epävarma olo, haluaako tai pystyykö tänne vielä palaamaan. Mutta minkä sille voi, kun myös rakastaa tätä maata ja sen ihmisiä, upeaa luontoa ja moninaisuuden syleilyä. Ei voi kuin siis toivoa parasta, niin kuin niille toivotaan joista todella välittää.
