Pariin päivään emme ole tehneet mitään merkittävää. Täällä on ollut myrskyä ja kaatosadetta ja Hemulin kiukunpuuskillekin voisi kai laskea jonkinlaisen metriä per sekunti -lukeman… Eilen kyllä illalla kestitsimme alakerran taiteilijapariskuntaa, ihan hauska oli heihin tutustua. Sunnuntaina aiomme sitten osallistua heidän taidekävelylleen Brooklynissa ja saapa nähdä pystyvätkö lapset pysymään tunnin vaiti, mitä kyseinen kierros vaatii (siellä kuunnellaan ympäristöä).
Alakerran naapureiden kanssa juuri juttelimme, että kuukausi on kovin lyhyt aika tutustua kaupunkiin. Kuukaudessa sitä alkaa vähitellen oloutua, toisen kuukauden alussa on sitten jo asettunut. Mutta mepä emme asetu vaan lähdemme kotiin jo parin päivän kuluttua. Mutta täytyy olla tyytyväinen, että on saanut tämänkin verran tässä kaupungissa viettää aikaa.
Ja kyllä täällä niitä ärsytyksen aiheitakin löytyy! Kuten että joka päivä metroja on yllättäen uudelleen reititetty tai sitten on joku signaalivika tai juna hajonnut raiteille… ja liikenne seisoo… Ja niinä ylevinä hetkinä Hemulille tulee vessahätä tai Vilperi alkaa itkeä nälkäänsä. Amerikkalainen ratkaisukeskeisyys kyllä saa muotonsa myös näiden meidän lasten kanssa: matkalla jos toisellakin joku kanssamatkustaja on kaivanut kassistaan toinen toistaan jännempiä esineitä Vilperin nenän eteen ja täten helpottanut kaikkien yhteistä matkantekoa.
Kokonaisuudessaan matkamme on noudattanut mielenkiintoista alaspäin kaartuvaa käyrää, kun nimittäin aluksi jaksoimme lähteä liikkeelle jo aamulla ja palasimme vasta illalla. Nyt pääsemme liikkeelle vasta iltapäivällä ja takaisin kotona olemme jo viiden-kuuden aikaan. Ei vaan meinaa näköjään enää jaksaa, etenkään lapset. Me aikuiset nyt vielä kulkisimmekin kaupungilla, mutta kun lapset eivät kerta kaikkiaan pysty enää ottamaan vastaan uusia ärsykkeitä samaan tahtiin kuin aluksi. Mutta ollaan me onneksi paljon nähtykin jo, ja kyllä tänään aamullakin Hemuli kysyi toiveikkaana voitaisiinko mennä museoon kun on kerran sadepäivä.
Huomenna ajattelimme tehdä vielä retken Patersonin kaupunkiin New Jerseyn puolelle. Ja tänään minä keksin, että kyllähän nyt jokusen vinyylilevyn saisi mahtumaan rinkkaan.. Eli ehkä pitää vielä hankkiutua levykaupoille ennen kuin täältä lähdetään… Rahat ovat kyllä jo loppu, mutta ei se näköjään menoa haittaa. Eteenpäin sanoi mummo lumessa!
