Viime yö meni oikein kunnolla pipariksi, kun Vilperi päätti herätä ensin syömään pitkän kaavan mukaan neljältä ja sitten minä en saanut unta ja viideltä Vilperi heräsi jälleen. Päätin, että nyt ei syödä itseä uneen ja yritin sitten nukuttaa vauvaa muilla keinoin, mutta eihän siitä mitään tullut. Varttia vaille kuusi päätin, että on Jullen vuoro hoitaa lasta, kun olin siinä vaiheessa jo sen pari tuntia valvonut. Julle nousi Vilperin kanssa, mutta minullepa ei uni tullutkaan. Lopulta nousin vessaan ja olohuoneen puolella Vilperi pillastui minun näkemisestä niin, että Hemulikin heräsi uniltaan. Siinäpä sitten olimme puoli seitsemän jälkeen koko perhe. Sen jälkeen en tiedä, mitä on tapahtunut, Julle kun laski minut vielä takaisin nukkumaan. Välillä vieressäni oli Hemuli, välillä sekä Vilperi että Hemuli ja sitten lopulta heräsin sängystäni yksin. Julle parka oli pyörittänyt perhettä sieltä varttia vaille kuudesta alkaen, kun minä nukuin autuaana kuitenkin ehkä seitsemästä kymmeneen. No, minulla on myös nuhainen olo, joten ehkä oli ihan paikallaan saada lepoa. Siitä kiitos Jullelle.
Tämä siis johdantona sille, että pääsimme taas kerran aika myöhään liikkeelle. Päätimme käydä katsastamassa Brooklynin puolella sijaitsevan ”uuden hipsterialueen” eli Bushwickin, kun se oli ollut meillä vielä vähän haaveena. Olihan Williamsburg skandinaavisine turistimassoineen nyt aivan kammottava elämys, kun muistaa millainen underground-paikka sekin on joskus ollut…
Koska minulla oli kurkku karheana yritin paikata kotona tilannetta juomalla paljon vettä. No, matka Bushwickiin kesti lopulta metronvaihtoineen aika kauan, joten jo summanmutikassa jonnekin Bushwickin perukoille saavuttuamme kaihosin vessan perään. Hemulikaan ei jaksanut odottaa, että Julle googlettaisi missä sijaitsemme ja mihin suuntaan kannattaa lähteä. Myös Vilperi protestoi paikallaan olevissa kärryissä istumista. Niinpä Julle lopulta ilmoitti narinaamme turhautuneena, että mennään sitten vaikka tuonne, ja osoitti kädellään eteenpäin. Selvä, mennään siis sinne. Onhan vanha suunnistajan viisaus, että jos et tiedä missä olet, on ihan sama mihin suuntaan lähdet. Päädyimme aika rähjäiselle asuinalueelle. Tai ei se sillä tavalla ollut rähjäinen, että talot varmasti olivat ihan kalliita townhouseja ja niin edelleen, mutta parikymmentä minuuttia käveltyämme olimme nähneet tosiaan lähinnä asuintaloja ja liudan deli-kauppoja. Yksi kanaravintola oli, mutta sinnekään emme voineet epätoivomme syvimmässäkään alhossa mennä kun ravintolan seinään oli laitettu kyltti ”vessa epäkunnossa”. Mutta ah autuutta, kulman takaa löytyi lopulta McDonald’s! Minä ryntäsin sisään ja pääsin kuin pääsinkin vessaan. Sitten oli aikaa googletellakin, missä oikein olimme. No, ilmeni että olimme lähteneet niin väärään suuntaan asemalta kuin olla ja voi. Jullella oli jo niin kova nälkä, että kädet tärisivät, olihan Julle tosiaan syönyt aamupalansa jo joskus kuuden pintaan ja kello oli tässä vaiheessa hyvää vauhtia yli kahden.
Ei kun takaisin toisella metrolla. Nyt Julle oli löytänyt meille hampurilaispaikan, jota ihan kehuttiinkin netissä. Menimme sinne ja vihdoinkin löysimme Niitä, siis nuorta trendikästä väkeä. Mehän emme siihen paikkaan sopineet alkuunkaan rattainemme ja imetysliinoinemme. Palvelu kyseisessä paikassa oli tympeää, siitä tietää tulleensa muodikkaaseen paikkaan. Minulta meinasi kyllä ravintolaa etsiessä loppua usko moneen kertaan kesken, kun tämä ravintola oli aika lailla aidosti keskellä ei mitään, rakennustyömaiden, huoltoaseman ja jonkun ihme rengasliikkeen välissä. Julle suunnisti kännykän avulla ja täytyy sanoa, että ilman kännykkää olisimme kääntyneet joka kerta väärään suuntaan koska kääntyä piti aina vaan tyhjemmille ja tyhjemmille kaduille… Mutta kun olimme tosiaan tulleet niin väärästä suunnasta, niin ravintolasta lähtiessämme kävelimme läheiselle metroasemalle ja yhtäkkiä olimme kadulla, joka oli täynnä toinen toistaan kivemman näköisiä kahviloita ja ties mitä gallerioita ja luomuruokapuoteja. Julle toki totesi tuohon, että varmasti kadulla kulkevat nuorisolaiset nyt lannistuvat, että nyt nuo tavikset ovat löytäneet tämänkin alueen. Nimittäin emme me enää taida ihan nuoria olla, ainakin kun katsoo valokuvia menneiltä Amerikan reissuilta niin kyllä sieltä valokuvista paljon vähemmän kulahtaneet naamat katsovat takaisin! Nyt me kuljemme Fjällrävenin toppatakissa sateenvarjo repun sivutaskussa ja lapset lämpimästi vaatetettuina ja voin vain kuvitella, millaisen varjon läsnäolomme heittää noille trendikkäille ”ei-löydetyille” asuinalueille.
Tänään tuli siis käveltyä taas aikamoinen lenkki ja käytännössä katsoen vain hampurilaisten takia. Mutta tulihan siinä sivussa katsastettua myös kokonaan uusi alue täältä New Yorkista ja osa täällä käymisen hauskuutta on, että voi tänne palatessaan käydä katsastamassa mitä kyseisille alueille kuuluu, tämä kaupunki kun elää ja kehittyy niin vauhdilla.
