Pari viimeistä päivää ovat kuluneet liian äkkiä. Minulla oli flunssaa joten jouduimme ottamaan tavallistakin rauhallisemmin. Eilen kävimme vain Barnes & Noblessa ja kävelimme sitten Whitney-museon kupeeseen hyvälle jäätelölle. Etukäteen olin jo ilmoittanut, että minusta olisi kivaa, että voisimme reissun lopuksi toteuttaa jokaiselle yhden toiveuusinnan. Tämä jäätelöreissu oli minun toiveuusintani, koska söin siellä aiemmin älyttömän hyvää salted caramel crack -jäätelöä ja listalla oli silloin myös hattarajäätelö, joka ensimmäisellä käyntikerrallamme oli loppu.
No. Menimme paikalle lauantai-iltapäivänä, joten mitä oikein olin odottanut… Että mahtuisimme sisään? Paikkaan, jossa on kaksi pöytää? Julle ilmoitti, että mennään muualle. Minä heittäydyin poikkiteloin, ei käy. Hemuli pillahti itkuun, eikö hän saakaan jäätelöä… Minä ilmoitin, että Julle saa hakea jäätelöt sisältä ja me syömme ulkona penkillä ne. Vilperikin huusi nälkäänsä rattaissa, joten päätin imettää sillä välin kun Julle noutaa jätskit. Julle ja Hemuli menivät sisään ja minä jäin ulos odottamaan. Pojat tulivat jätskikippojen kanssa ulos. Hemulilla oli jo valmiiksi kylmä. Julle oli pahalla tuulella, koska olin laittanut hänet ostamaan jätskiä ja jääräpäisesti halusin mennä tähän täyteen paikkaan. Minulla oli mielessäni vain SALTED CARAMEL CRACK! Ensi töikseen Vilperi työnsi toppahanskansa jäätelööni. Hemuli itki, miksei ollut saanut jäätelöä tötteröön vaan kuppiin. Minulta meinasi tippua koko kuppi maahan. Ulkona oli niin kylmä, että en tuntenut enää sormiani, hanskat kun osuivat koko ajan jäätelöön niin että jouduin riisumaan ne. Hemuli ei pystynyt syömään itse, koska ei voinut ottaa hanskoja pois. Mikä kakofonia! Kauhoin omaa jäätelöäni vähän matkaa ja huomasin, että pohjalla on suklaajäätelöä. Mitäs tämä on, kysyin Jullelta. Otitko itsellesi toisen pallon tänne alle? Minähän vain pyysin sitä karamellijäätelöä. Julle tussahti. Sai kaksi makua, eikö muka kelpaa?!?! Minä kysyin edelleen, että onko tämä siis sinulle. EI OLE MÄ EN HALUA JÄÄTELÖÄ! kivahti Julle. Hemuli itki, että on niin kylmä, että hän haluaa lähteä saman tien lennolle Suomeen, ei tästä tule mitään. Toden totta, Hemuli ihan vapisi kylmästä. Mutta miksi otit suklaata, kysyin sillä seurauksella että Julle ilmoitti lähtevänsä kotiin ja häipyi. Siinäpä istuin sitten kahden huutavan lapsen ja kahden valuvan jätskikipon kanssa miettien hädissäni, missä hitossa on lähin metroasema ja vieläkö suomalaisessa kännykässäni on datapakettia sen verran jäljellä, että voisin ladata Manhattanin kartan… Ja Hemuli itki, että on kylmä ja tärisi horkassa, ja kyseli mihin isi meni, lähtikö se Suomen kotiin?
… mutta Julle ei olisi Julle ellei hän palaisi korttelin puoliväliin päästyään takaisin. Mutta niin kauhea koettelemus tuo jäätelönsyönti ulkona oli, että heitimme lopulta jäätelöt roskikseen. Se siitä minun toiveuusinnastani. Mutta tämä korvattiin sitten illalla ruhtinaallisesti, kun Julle toi reissunlopettajaisherkut kaupasta (oma-aloitteisesti, toim. huom.)
Tänään kävimme Brooklyn Bridge Parkissa ja sitä olikin rakennettu todella paljon pidemmälle kuin viimeksi täällä ollessamme! Kävimme tietysti ratsaamassa kaksi leikkipuistoa (toinen oli todella hieno, kuin metsään tehty, vaikka kaikki maastonmuodot ja polut oli sinne siis rakennettu) ja fiilistelimme sitä, miten puiston rakentamiseen oli selvästi käytetty aikaa ja vaivaa. Se on siis todella monipolveileva kokonaisuus, jossa on tarkkaan harkittu kasvillisuus ja maastonmuodot. Voi, mitä Finlandia-puistoonkin olisi voinut tehdä jos olisi ollut tahtoa… Mutta onhan nurmikkokin ihan jees… jonkun mielestä…
Yksi asia mitä tulen täältä kaipaamaan on amerikkalaisten ystävällisyys ja avuliaisuus. Etenkin kun kulkee lasten kanssa, tarjotaan koko ajan apua. Metrossakaan ei oikein tiedä mihin silmänsä laittaisi, kun heti ollaan tarjoamassa istumapaikkaa, ja se koskee usein koko perhettä, vaikka Vilperihän istuu rattaissa ja ainoa jolla seisominen on huterampaa on Hemuli, kyllähän me aikuiset nyt seisoisimmekin. Portaissa tullaan kantamaan rattaita, ovia pidetään auki, ja jos jossain on hissi tai liukuportaat niin niistä kyllä meille kerrotaan jos meinaamme mennä portaisiin rattaiden kanssa. Vilperille jutellaan ja hänen kanssaan pelleillään, tullaan ottamaan vauvaa kädestä ja silitetään päätä. Tänään Brooklyn Bridge Parkissa puistotyöntekijä tuli meitä vessakäytävällä vastaan. Hän katsoi meitä ja sanoi: naistenhuone on kulman takana. Minä luulin, että hän tarkoitti että olin mennyt vahingossa väärästä ovesta sisään muiden kanssa, kun edessä olevassa ovessa toden totta oli miehen kuva. No, menin ulos ja työntekijä tuli perässä. Hän toisti: naistenhuone on kulman takana, miestenhuoneen vieressä. Ahaa, siis toisella puolella rakennusta, minä sanoin. Kiitosta vaan! Lähdin marssimaan taloa ympäri, mutta eihän siellä mitään ovea ollut. Minulle valkeni, että mies oli varmaan tarkoittanut että käytävällä pidemmällä on naistenhuone. Luikin siis takaisin ja mieshän oli lähtenyt minua oikein hakemaan, kun huomasi minun lähteneen poukkoilemaan talon taakse. Pääsimme vessaan kaikki, minä naistenhuoneeseen ja pojat miesten puolelle. Vasta metrolle kävellessämme tulimme miettineeksi, miksi mies ohjasi meitä naistenhuoneeseen, liekö Jullen pitkät hiukset hämäsivät? Jos hän luuli että olemme molemmat naisia? No, niin tai näin, niin avulias oli tämäkin henkilö.
Nyt alkaa olla kassit aikalailla pakattuna ja viimeinen ilta New Yorkissa on kääntymässä viimeiseksi yöksi täällä. Ihana tammikuu on ollut, niin täynnä energiaa ja ideoita tulemme takaisin Suomeen. Julle on ahkeroinut oman projektinsa parissa erityisesti tutustumisretkiä tehden ja asiantuntijoita tavaten, minä aloitin romaanikäsikirjoituksen ja tein koko kuukaudesta sarjakuvakirjan. Tutustuimme sen kymmeneen leikkipuistoon, Vilperi oppi nousemaan nelinkontin ja harjoitteli vähän polviseisontaakin. Ajoimme metrolla, junalla ja köysiradalla. Kävimme kaksi kertaa New Jerseyssä. Teimme turistijuttuja, kuten Times Square -vierailun. Vierailimme taidemuseoissa ja puistoissa. Toimme kengissämme suolaa sisään, jouduimme rasvaamaan rattaita koska ne alkoivat ruostua suolaisilla teillä. Kärsimme helleaallosta toppa-asuissamme. Söimme hyvin, nautimme runsaasta kasvis- ja vegaaniruoan tarjonnasta. Riitelimme, nauroimme, nukuimme kaikki samassa kaksi metriä leveässä pedissä. Seurasimme uutisia uudesta hallinnosta huolissamme. Kävimme 9/11-muistomerkillä ja liikutuimme. Hukkasimme Jullen sukan, minun sormikkaat ja Vilperin töppösen. Ostimme uudet tilalle. Käytimme kaikki rahamme, suurimman osan ruokakauppaan. Tutustuimme uusiin ihmisiin, tapasimme vanhoja ystäviä. Käytimme aikaa siihen, mikä tekee meidät onnellisiksi. Hoidimme lapsia. Nukuimme pitkään. Luimme kirjoja. Pidimme hauskaa.
Koettavaa jäi seuraavallekin kerralle.
