Taas on pitänyt kiirettä täällä, iltaisin olen kömpinyt petiin aikalailla samaan aikaan lasten kanssa. Kai tämä matkustaminen ja kaiken päivää touhuaminen vaatii veronsa. Eilinen päivä otettiinkin sitten rauhallisemmin. Julle kävi lounaalla residenssi-isäntien kanssa ja minä pesin pyykkiä, illalla houkuteltiin Hemuli Times Squarelle värivaloja katsomaan. Ja voi sitä riemua! Itsellekin tuli olo, että täällä tiivistyy hyperurbaani elämä, en ainakaan tiedä mitään muuta paikkaa jossa tuntisi niin intensiivisesti olevansa kaiken ihmiskunnan kuhinan keskipisteessä. Seisoimme Broadwaylle rakennettujen näköalaportaiden laella ja ihailimme maisemaa pitkään. Pois lähtiessämme törmäsimme myös hassuun näkyyn, kun Seesamitien Elmo, Batman, Pikachu ja Frozenin lumiukko setvivät reviirikiistoja kovaäänisesti. On se turistien houkuttelu kovaa työtä heillekin, saati sitten jos väärä satuhahmo pyrkii apajille omilla kulmilla.
Tänään kävimme New Jerseyssä ja matkan varrella piipahdimme myös WTC-tornien paikalle rakennetulla 9/11-muistomerkillä. Olemme käyneet Jullen kanssa kyseisen muistomerkin luona vuosina 2009, 2010, 2012 ja 2014 ja lisäksi Julle on toki käynyt siellä opiskellessaan Newarkissa 2004–2005, ja kaikkina näinä vuosina alue on ollut valtavaa sekamelskaa rakennustyömaa-aitoineen. Mutta nyt muistomerkki on olemassa ja sinne pääsee kävelemään. Ja millainen tuo muistomerkki onkaan! Kaksi valtavaa vesiallasta, jotka sijaitsevat alkuperäisten WTC-tornien paikalla. Altaiden reunoille on kirjoitettu iskussa kuolleiden uhrien nimet ja joka vuosi uhrien nimen päälle tuodaan valkoinen ruusu heidän syntymäpäivänään. Tänäänkin muistomerkillä oli laskujeni mukaan kolme ruusua. Suurimman vaikutuksen minuun tekivät kuitenkin itse vesiputoukset. Vesi syöksyy tasaisena seinämänä alas altaan reunoilta, josta se kulkeutuu hiljalleen altaan keskellä olevaan neliskulmaiseen aukkoon. Aukon pohjaa ei voi nähdä, joten vesi ikään kuin putoaa ensin muistomerkin reunoilta alas ja siitä vielä syöksyy uudelleen näkymättömiin. Koko veden liike on rauhallinen, mikä tuo jonkunlaisen lohdullisuuden elementin koko muistomerkkiin. Mutta ainakin minulle se vesi, joka syöksyy muistomerkin keskellä olevaan kuiluun, symboloi koko tragedian toista puolta: mihin oikein valuu ihmisyys, mihin häviää toivo meiltä jotka täällä nyt olemme. Ikään kuin maahan olisi auennut reikä, johon lohtu katoaa. Juuri tuo kuilu sai minut ajattelemaan aikamme mielettömyyttä, sitä kuinka kortilla toinen toisensa arvostaminen välillä tuntuu olevan. Äärimmäisen hieno ja liikuttava muistomerkki, jolla tuntuu olevan tehtävä myös tässä ajassamme.
On ollut hienoa saada viettää täällä aikaa, ja ihanaa on että ihan vielä ei tarvitse tulla kotiin. Olen listannut asioita, joihin täytyy ottaa kantaa kotona. Ensimmäinen on, että näitä irtiottoja tarvitaan useammin, koska irrallaan arjesta näkee joitakin asioita selvemmin. Toinen on, että elämä on liian lyhyt inspiraation odotteluun; ne asiat, joita haluaa saada aikaiseksi, on tehtävä nyt. Ja kolmanneksi, haluan meille kuivausrummun. Kuljin eilen Jullen perässä vauvanvaatteiden kanssa ja pakotin kokeilemaan miten ihanan pehmeitä niistä tulee koneessa. ”Ja niin ihanan kuluneita!” totesi Julle. Näistä keskustelemme varmaankin kotiinpaluun jälkeen… ja silloin argumenttina on parempi olla minullakin jotain muuta kuin että ”mutta kun mä haluun”.
