Eilinen kului asuntoa siivotessa ja Jullen juostessa marketista toiseen etsimässä ruoka-aineita ystävillemme tarjoamaamme illallista varten. Se ei tosiaan ollut helppo tehtävä: ajattelin siis, että ainakin avokadopastan ainekset olisi helppo löytää ja sen ruoan osaan jopa tehdä. Samalla voisimme tarjota autenttisen suomalaisen arkiruoan. Minä odotin Vilperin kanssa kotona kun Julle ja Hemuli lähtivät ostoksille lähimarkettiin. Eipä aikaakaan, kun puhelimeen alkoi kilahdella tekstiviestejä: ”Ei ole basilikaa. Käykö joku tahna?” ja ”Ei ole chiliä, vain habaneroja ja jalapenoja.” Ja sitten alkoi puhelin soida. Pähkäilimme puhelimessa, voiko avokadopastan tehdä basilikatahnaan. Entä kokonaan ilman chiliä?
Kaupassa tuleekin välillä hiki kun tutut tuotteet loistavat poissaolollaan ja tuotteiden ryhmittelylogiikka on aivan erilainen kuin kotomaassa. Sen sijaan erilaiset varoitustarrat ja -tekstit tuottavat hupia kerta toisensa jälkeen. Alla on kuva vessapaperipakkauksesta, jossa opastetaan seikkaperäisesti mikroaaltouunin käyttöä. Häh?
Lopulta Julle ja Hemuli kotiutuivat puolentoista tunnin kauppareissulta ja minä tietenkin olin jo ehtinyt googlettaa lähimmän whole foods -kaupan, jonne usutin Jullen samalta seisomalta. Lähin tarkoittaa tässä siis lähestulkoon sadan kadun päästä… Sieltä loput ainekset löytyivätkin, mutta Julle oli aivan naatti juostuaan kaupoissa koko päivän.
Ei kun kokkaamaan! Kävi ilmi, että tilaamani kahdeksan avokadoa oli onneksi muuttunut Jullen käsittelyssä kymmeneksi avokadoksi kymmenellä dollarilla, mikä oli hyvä, koska suurin osa avokadoista osoittautui ylikypsiksi. Eihän se muuten haitannut, paitsi että avokadon väri oli ruskean ja harmaan välimaastosta, ei vihreän ja keltaisen niin kuin pitäisi. Sain kuitenkin näistä ylimääräisistä avokadoista sen verran apuja, että lopulta sain tehtyä ihan kunnollisen annoksen viidelle ihmiselle. Ja ylikin ruokaa jäi!
Ystävämme toivat tullessaan limepiirakkaa ja proseccoa ja oli todella mukava tavata heitä, kaksi ja puoli vuotta siinä olikin vierähtänyt. Hemuli sai aivan mahtavan metrojunan lahjaksi, se on tarkka kopio D-linjan metrosta ja kaiken lisäksi käy Brion junarataan! D-metro on se linja, joka yhdistää meidän tämänhetkisen kotimme ja ystäviemme kodin, mutta täytyy sanoa etten olisi osannut koskaan edes kuvitella että tuollainen Brio-yhteensopiva metro on olemassa. Hemuli kysyikin, saako pitää koko lentomatkan tuota kädessä kun lähdemme kotiin ja mitä sitten tapahtuu, jos hän nukahtaa koneessa!
Tänään Julle kävi tapaamassa biomimiikka-asiantuntijaa ja minä ja pojat kävimme Washington Square Parkin leikkipuistossa sillä välin. Sain ihmisiltä sääliviä katseita osakseni, kun minulla oli Vilperi Manducassa ja reppu selässä ja lisäksi Hemuli käsipuolessa – ja tietenkin takki auki, koska tuo punainen talvitakki ei mene kiinni Manducan kanssa. Mutta hyvin pärjättiin ja kotimatkalla haettiin vielä ruokaa vegaanisesta ravintolasta mukaan.
Pikkuhiljaa alkaa jo hiipiä paniikki mieleen: enää ensi viikko jäljellä ja sitten joudumme lähtemään kotiin. Sukulaisille ja ystäville tiedoksi: totta kai teitä on ikävä, mutta kun olemme Amerikassa jo aiemminkin asuneet niin osa sydämestä on aina täällä. Juuri mietin, mitä kaikkea amerikkalaista voisin kantaa kassissa takaisin kotiin. New York -magneetti on jo hankittu jääkaapin oveen – meillä on magneetti kaikista paikoista joissa olemme asuneet (ja tämä varmaan juuri ja juuri mahtuu marginaaliin) ja alfredo-kastikkeiden hankinta on merkitty listalle. Nuo alfredo-kastikkeet ovat itse asiassa siitä hauska elintarvike, että se on ihan kauheaa esanssiruokaa, josta minä satun pitämään. Joskus lähetin jopa sähköpostia Helsingin amerikkalaiselle kaupalle, että voisivatko he ottaa sitä myyntiin kun sitä ei saa mistään tavallisesta ruokakaupasta. Varmaan pitivät vitsinä eivätkä vastanneet mitään Niinpä olen ottanut tavaksi kantaa kastikkeita Amerikan-matkoilta kotiin ja sitten harvakseltaan juhlistaa elämää kokkaamalla ruokaa siitä. Sitä on siis tiedossa myös tulevana keväänä!
